maanantai 6. huhtikuuta 2015

KULTTUURI. MUSIIKKI. ELOKUVAT. 


Musiikki. Pop. Rock. Dance&Techno. Iskelmä. Ooppera. Klassinen. 

Konsertit. Teatteri. Musikaalit. Taide. Näyttelyt. 

Messut. Elokuvat. Videot. Historia&Antiikki. 

Tykkään, Nautin ja Seuraan. 



Music is Life. Rakastan ja Nautin Musiikista, joka päivä.


Minä Arvostan, Rakastan ja 

Nautin Musiikin Kamelontin 1.David Bowien musiikista, 

musiikkivideoista, elokuvista jne. 

Mietin tuossa yksi päivä miten Innostuin Musiikista&Bowiesta?

RakasÄitin Tykkäsi&Harrasti itsekkin Kuorolaulua, tykkäsi kotona kuunella musiikkia; Klassisesta Iskelmiin mm. Tenorit, Martti Talvela, Tamara Lund, JuhaVainio, JuiceLeskinen, KatriHelena, Jari Sillanpää. Myös Isäni kuuntelli musiikkia mm. IrwinGoodmania ja Danny&Armia. Myös sisaruksilla oli omat suosikkinsa.

Tv&Radio Vaikuttavat. 

Joten sain monipuolisia vaikutuksia jo Lapsuudessa. Lapsuudesta asti TV:n&Radion musiikkiohjelmien kautta sain ensimmäiset laajempi-alaiset Musiikin kokemukset. Huomioni kiinnittyi Ilmiömäiseen, Omaan&Erikoiseen Tyyliin&Musiikkiin ja myös Ulkonäön, esiintymisasujen suhteen. Muistelen Radioohjelmia, Kovanpäivän iltoja ja Vanhoja tv:n musiikkiohjelmia mm. Mikko Alatalo juonsi, nimeä en nyt muista?Mielenkiintoni Heräsi ja  Kiinnostuksesta aloin seuraamaan Musiikkia, Bowien Elokuvia, Musiikki videoita, Musiikkia ja uraa. Kiinnostukseni&Innostukseni jatkuu edelleen. 

Elokuvat. Musiikki.

Ensimmäinen Elokuva Hello Mr Lawrence 1980 luvulla ja viimeinen David Bowie Näyttely dokumentti, Exhibition Lontoossa 2013, Itse katsoin 2014&Tykkäsin.


2013
Mielenkiintoiset. KiertoNäyttely. Lontoo.
V&A Victoria and Albert Museum.

David Bowie is: About the Exhibition

23 March – 11 August 2013

Album cover shoot for Aladdin Sane, 1973. Photograph by Brian Duffy © Duffy Archive
Album cover shoot for Aladdin Sane, 1973. Photograph by Brian Duffy © Duffy Archive
The V&A was given unprecedented access to the David Bowie Archive to curate the first international retrospective of the extraordinary career of David Bowie - one of the most pioneering and influential performers of modern times. David Bowie is explored the creative processes of Bowie as a musical innovator and cultural icon, tracing his shifting style and sustained reinvention across five decades.
The V&A’s Theatre and Performance curators, Victoria Broackes and Geoffrey Marsh selected more than 300 objects that were brought together for the very first time. They include handwritten lyrics, original costumes, fashion, photography, film, music videos, set designs, Bowie’s own instruments and album artwork.
The exhibition explored the broad range of Bowie’s collaborations with artists and designers in the fields of fashion, sound, graphics, theatre, art and film. On display were more than 300 objects including Ziggy Stardust bodysuits (1972) designed by Freddie Burretti, photography by Brian Duffy; album sleeve artwork by Guy Peellaert and Edward Bell; visual excerpts from films and live performances including The Man Who Fell to Earth, music videos such as Boys Keep Swinging and set designs created for the Diamond Dogs tour (1974). Alongside these were more personal items such as never-before-seen storyboards, handwritten set lists and lyrics as well as some of Bowie’s own sketches, musical scores and diary entries, revealing the evolution of his creative ideas.

Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition
Inside the David Bowie is Exhibition



Lisätietoja V&A Näyttelystä:


http://www.vam.ac.uk/content/exhibitions/david-bowie-is/




Lisätietoja Lehdistössä mm.

http://www.episodi.fi/uutiset/david-bowie-dokumentti-suomen-teattereihin-marraskuussa/


Music is Life.
Rakastan Elokuvia ja Dokumentteja!

Marraskuu 2014 Suomi.


Ihanaa&Mielenkiintoista! Pitkäaikaisena Bowieta Arvostavana Artisitina&Fanina, Olihan Minun Ihan pakko mennä Itsekkin katsomaan Bowien Dokumentti Lontoon Kiertonäyttelystä.

Elokuvat. Finnkino lisätietoja.


Dokumentti Lontoon Victoria and Albert Museumin (V&A) uraauurtavasta taidenäyttelystä. David Bowie is -näyttelyssä nähdään uskomaton kokoelma valokuvia, esiintymisasuja ja muita David Bowien arkiston harvinaisuuksia. Näyttely teki V&A:n historiaa ja kiertää nyt maailman suurkaupunkeja. Dokumentti on kuvattu näyttelyn viimeisenä iltana 11.8.2013 ja sen on ohjannut mm. BAFTA palkittu Hamish Hamilton.

Elokuvateatteriyleisö pääsee kokemaan näyttelyn aitiopaikalta ja erikoisvieraiden opastamana. Tarinoita David Bowien näyttelyn esineistöstä ovat kertomassa hänen yhteistyökumppaninsa, mm. japanilainen muotisuunnittelija Kansai Yamamoto ja Pulp-yhtyeen Jarvis Cocker. Näyttelyn kuraattorit Victoria Broackes ja Geoffrey Marsh kertovat unohtumattomista musiikkivideoista, esiintymisasuista sekä harvinaisista käsinkirjoitetuista sanoituksista, albumien kuvituksista ja päiväkirjamerkinnöistä, jotka paljastavat Bowien luovuuden.

Esitys on tekstitetty englanniksi.


Lisätietoja Elokuvasta:

http://www.finnkino.fi/Event/300571/



Arvostan Muusikkona&Artistina 1.Minulle.
Erittäin Hieno, koskettava ja muistoja, vanhaa tietoa muistiin palauttava Dokumentti BowiestaArtistina&HienostaMusiikista. Innostuin&Tykkäsin.

Suosittelen Lämpimästi katsomaan ja tutustumaan Lahjakkaaseen Artistiin ja hänen Elämän&Muusikon Uraan.


KULTTUURI 

Musiikki. Nautin. Kuunnelen&Katsellen. Tv. Kuulokkeet. 

Kulttuuri&Perhe. Vaikutukset. Arvostukset. 

Itse Kiinnostuin Klassisesta musiikista oman harrastamisen kautta mm. laulaen Lapsi- ja nuorisokuorossa ja soittoharrastus. RakasÄitini Tykkäsi&Seurasi Kulttuuria, Kävimme Minun Lapsuudenperheessä Messuilla, Opperassa, musikaaleissa, näyttelyissä, konserteissa, elokuvissa ja teattereissa. Olen käynyt Savonlinnan Opperajuhlissa, Viimeiset Kiusaukset. Musikaali Cats, Helsinki. Elokuvateatterit. Katsomassa Balettia ja Museoita. Teatterit lähellä ja kauempaa. Musiikki konsertit. Erilaiset Näyttelyt&Messut, mm. Taide ja Muoti&Kauneus. 

TV Ohjelmat. Kulttuuri. Musiikki 

TV1 Puoli7.

Äänipäähineet. Kuulokkeet. Monetko Sinulla on?

Katsoi ja nauroin Kuulokejuttua....Hienoa. Kuulokkeita on todella moneenlähtöön, hintaisia, näkösiä ja minunkin mielestä kertovat kantajastaan. Minäkin käytän iPd soittimessa eri kuulokkeita kuin Radion tai tv:n, musiikin kuunteluun. Minulla on 3 kuulokkeet. Monetko Sinulta löytyy?

Music is Life. Nautin Musiikista joka päivä, kaikkiin fiiliksiin ja tilanteisiin.

Ipod Musiikkisoitin ja -kirjasto, jota kannan mukana yleensä reissuilla ja mm. Kuntoillessa. Nappikuulokkeet. Kokoon taittuvat kuuulokkeet. Sportti Polar Sykekello. Kuvasta puuttuu langattomat isommat kuulokkeet.

Äänipäähineet. Kuulokkeet. 

Mitä erilaiset kuulokemallit kertovat kantajistaan? Katso ja hämmästy!

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/26/aanipaahineet






Rakastan&Nautin musiikin kuuntelusta, kuulokkeilla tai ilman. Jokapäivä.

Tykkään kuunnella musiikkia laidasta laitaan ja katsella musiikkiohjelmia. Suosikki kuunneltavat levyt vaihtelevat, tällä hetkellä KaijaKoo, Diandra ja Cheek stadioncd ovat suosikkejani. VainElämää esittelee artiseja lähemmin&kiinnostavammin. Hieno Idea. Yksi suosikeistani Tv:ssä alusta asti 1. mukana minä&Tykkään. Muita Hienoja Musiikki ohjelmia TV; Livekonsertit, TähdetTähdet, Tanssii Tähtien kanssa koko orkesteri jne.

Musiikki Suosikkejani ovat mm:


Suomalaiset/Kotimaiset: Juha Tapio, Jukka Poika, Katri Helena, Paula Koivuniemi, Juha Vainio, Aki Sirkesalo, Hector, Juice Leskinen, Yö, EppuNormaali, Miljoonasade, Sig Jenni Vartiainen, Him, Fintellings&Elastinen, Anna Erikson, Anna Abreu, Anna Puu, Jani Wikholm, Anssi Kela, Lauri Tähkä, Kaija Koo, Jari Sillanpää, Cheek, Darude, Aikakone, Jonne Aaron, Neuman/Dingo, Ilkka Alanko/Neljä Ruusua, Ismo Alanko/Sielunveljet,Pauli Hanhiniemi jne. 



Ulkomaiset/World: David Bowie, Michael Buble, Celin Dion, Madnna, Abba,Elvis, Tina Turner, Roxette, Era, Cindy Loopper, U2, Robin Williams, Queen, Simon&Garfunkel, Sting/Police, ZZTop, Eros Ramazotti, Andrea Bozelli, El Divo, Sarah Brightman, Susan Boley, Jamie Cullum, Norah Jones, Amy, Youssou N`Dour, Savage Garden, Zooter, Anastazia, Dido,Bruce Springsteen, Ray Charles, Elton Jhon, BonJovi jne.

Hyväksytään Erilaisuutta ja Oma Persoonallinen Tyyli. 

Nautitaan Muodista, Musiikista, Katselusta&Kuuntelusta ja Trendeistä.


Ei kommentteja: