EUROVISION LAULUKILPAILUT
UUTISET. MUSIIKKI.
TV1. UUTISET. Yle.fi. ILTALEHTI.
EUROVISION LAULUKILPAILUT
EUROVIISUT
Vuosittainen Laulukilpailu, johon saa osallistua Euroopan YLEISRADION Aktiiviset JÄSENMAAT, EBU.


EUROVIISUT Järjestetään jo 60. kerran.
Tänä vuonna Euroviisuihin osallistuu 40 maata, 2015.
Avajaiset olivat su 17.5.2015 Wienissä, Itävallassa.
Perinteiden mukaan edellisen kisan Voittaja maa, järjestää Euroviisut seuraavana vuonna.
Jokainen Osallistuja maa Järjestää Omassa maassaan aiemmin karsinnat, joista 1.PARAS pääsee Kaikkien EBU Maiden EUROVIISUIHIN, edustamaan omaa maataan. Meidän Kotimaamme SUOMEN, Euroviisu karsinnat voitti PERTTI KURKIKAN NIMIPÄIVÄT.
Onneksi Olkoon! Tsemppiä jatkoon&ONNEA!
Pertti Kurikan Nimipäivät maanantaina harjoituksissa.
Tutustu, Tutki ja Seuraa Lisätietoja:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2015051819715294_vi.shtml1. SEMINFINAALI 19.5. johon myös SUOMALAISET, Pertti Kurikan Nimipäivät; Aina Mun Pitää, OSALLISTUVAT.
2. SEMINFINAALI 21.5.
FINAALI. VOITTAJA. 23.5.2015. KUKA ja MIKÄ MAA VOITTAA?
SUOMI. EUROVIISUT.
SUOMI on osallistunut EUROVIISUIHIN 1961-2014, eli 48 kertaa.VOITTANUT 2006 LORDI; Hard Rock Halleluja!
Meidän ensimmäinen Euroviisu edusta ja oli 1961 Laila Kinnunen, Valoa ikkunassa.
Anneli Saaristo; La Dolce Vita, 7. Maita oli 22.
Aiemmin Parhaiten Sijoittunut ja Menestyny,t Suomalainen oli Marion Rung;Tom Tom 1973. Osallistuja maita oli vain 17.
Huonoin sijoitus 25. v. 2009.
YLE Euroviisut. Elävä Arkisto:
YLE.fi Tutustu ja TUTKI. Kuvia, Videoita ja Lisätietoja:
http://yle.fi/aihe/musiikki/
EUROVISION.
http://www.eurovision.tv/page/timeline
Minun omat henkilökohtaiset Muistoni ja kokemukseni alkavat...
MAAILMA. MUSIIKKI ON KANSAINVÄLINEN KIELI. Kieltä ja Sanoja, EI tarvitse ymmärtää, että MUSIIKKI joko KOSKETTAA tai EI.
![]() |
Alkuperäinen EUROVISION, TV logo. Kuka MUISTAA? |
MINÄ ja EUROVIISUT.
NOSTALGIAA. HISTORIAA. 1.RADIO ja TV.
Minun Lapsuudessani EI ollut tietokoneita, kännyköitä ja muuta Viihde Elektroniikkaa. Joten EUROVIISUT olivat tärkeä TIEDON lähde, TRENDEISTÄ, MUSIIKISTA, MUODISTA jne. Mitä Maailmalla Kuunnellaan ja Katsellaan. Myös RADIO oli tärkeä. Radiosta etsittiin Kansainvälisiä kanavia ja kuuneltiin kappaleita uudestaan ja uudestaan. Musiikkia nauhoitettiin C-kaseteille ja Kuunneltiin LP-levyjä.
MUISTELLEN...
2013 Krista Siegfried, Marry ME
2009 Waldos People; Lose Control
Teräspetoni 2008, Hanna Pakarinen 2007, 2004 Jari Sillanpää;Take 2 Tango, 1994 Cat Cat, 1983 Ami Aspelund, Kirka 1984 HENGAILLAAN, 1981 Kojo; Nuku pommiin jne.
Minun omat henkilökohtaiset Muistoni ja kokemukseni alkavat...
Kotimaa 1976 Fredi, PUMPUM ja maailmalla 1974 ABBA, Waterloo.
MUISTELLEN....
1979 Hallleluja, 1980 Whats AnotherYear; JhonnyLogan ja 1987, 19984 Herryes, 1988 Celin Dion, 1991 Carola, 2009 Rybax;Firytale, 2012 Loreen; Euphoria.
Seurasin ja Jännäsin Euroviisuja Karsinnoista alusta loppuun, LORDIN Hard Rock Halleluja MENESTYSTÄ JA Historiallista VOITTOA 2006. HIENOA!
Nämä nimeltä ja vuodelta mainitut, ovat jääneet Minun mieleen, Musiikki on koskettanut.
Olen tykännyt ja nauttinut Esityksestä.
Olen tykännyt ja nauttinut Esityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti