ITSE TEHDEN. LEIPOMINEN. MUNKIT.
Tutustu ja Tutki. Ideoita, Resetjeä ja Lisätietoja:
PERUS PULLATAIKINA. HYVÄ JA HELPPO.
Suosittelen. Toimiva Ohje.
Olen tehnyt tällä Peruspullataikina ohjeella, Munkkeja, Rahkapulla-piirakkan pohjan, Kaneli- ja Voipullia jne. Helppo ja Hyvä ohje. Toimiva.
MUNKKI/PULLA TAIKINA
5 dl maitoa
1 muna
1,5 tai 2 dl hienoa sokeria
1 rkl kaardemummaa jauhettua
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa tai 1 pkt Hiivaa, tuore Hiiva. Löydät kaupan kylmähyllyssä
13-15 dl Vehnäjauhoja. Lisää jauhoja pikkuhiljaa osa 10 dl ja sitten loppuja?
1-2 dl öljyä tai sulattua leivontamargariinia
KÄSIN tai KONEELLA PULLA/MUNKKI TAIKINA ONNISTUU.
Suosittelen Lämpimästi Kokeilemaan ja TekemälläItse, Leipomalla.
Minulla on kotona valmiina mm. leivonta Kuiva- tarvikkeita, mausteita ja ruoka tarvikkeita. Ennen kuin aloitat. Varaa kaikkia tarvikeet ja sekoitus välineet käden ulottuville.
PULLA/MUNKKI TAIKINA
Taikina Käsin tehden.
Yksi oikea käsi vaivaa ja toinen lisää jauhoja ja lopuksi Öljyn.
Kuivat aineet ensin. Minä teen Taikinat yleensä aina tuore pala hiivasta.
Murrennan hiivan. Käytän osan, kupillisen maidosta mikrossa, lisään kaikki maidot yhdessä lämmintä maitoa. Taikinan kohoaminen nopeampaa, parempaa. Kun kaikki aineet on lisätty. Osa vehnäjauhoista, sekoita taikinaan. Seuraa taikinan pehmeyttä, lisää jauhoja pikkuhiljaa veivaa ja sekoita taikina tasaiseksi.
Lisää jauhoja pikkuhiljaa.
Kannattaa irrottaa taikina, sekoituksen välillä, reunoilta.
Taikina onnistuu hyvin kädellä tekemällä. Huomaat ja tunnet milloin Taikina on sopiva, ei liian löysä tai kova. Tein Itse monta vuotta taikinat käsin, ennekuin Ostin Kalliimman Yleiskoneen. Teen silloin tällöin vieläkin Käsin taikinoita on Helppoa, varaa vain tarvikkeet ja sekoitus kulhon valmiiksi.
Taikina alkaa olla valmista. Tasaista ja pehmeää. Lisää lopuksi öljy.
Taikina alkaa olla valmis, kun ei tartu enää koko ajan sekoitus kulhon reunoille. Lopuksi lisää Öljy, Minä käytän aina. Tai sulatettu margariini. Taikina sopivan pehmeä. Jauhojen määrä, Älä Lisää kaikkia jauhoja yhtäaikaa. Taikina onnistuu kun Harjoittelet ja teet Taikinan useamman kerran.
Peitä Leivinliinalla taikina ja Kohota n. 1 tunti.
TAIKINA... MUNKEIKSI..
Tykkään Munkeista Syödä, TehdäItse ja välillä ostan tuoreita myös valmiina. Vaihtelu virkistää.
Olen tehnyt Munkkeja Kotona Lapsesta asti. Joten kokemusta on. Olen kokeillut myös Pyöreitä hillomunkkeja, ok. Olen kuitenkin päätynyt tekemään vain näitä PerusMunkkirinkilöitä, ovat helppoja tehdä.Kun Taikina on noussut. Kaada Taikina Leivinlaudalle.
Minä jaan taikinan AINA kahteen osaan. Toinen osa odottaa kulhossa,
kun aloitan leikata ja leipoa toisesta ostasta Munkkeja.
Leikkaa 1/2 taikina, pieniksi osiksi ja paloiksi. Arvio noin Pullankoko. Pyöritä leivinlaudalla kädellä, pyöreäksi.
Ota taikinapallo käsiin ja tee keskelle Reikä. Käytä apuna molempiakäsiä.

Pyörittele sormien avulla reikää ja munkkia Suuremmaksi.
Ole Varovainen!
Katso Kuumassa Ölyssä paistamisen vinkit Tippaleipä Reseptistä.
Tiputa Varovasti Valmis käsin muotiltu Rinkilä Kuumaan Öljyy.
Ensin Rinkilä, taikina Uppoaa ja Öly kuplii. Pienen hetken päästä se nousee pinnalle kellumaan.
Yhtäaikaa paistamaan mahtuu 4 tai 3 Munkkia.
Käännä Munkki Rinkilät toisin päin. Kun kumpikin puoli on Kauniin Ruskea. Munkit ovat paisettu.
Nosta Paistetut Munkit Reikäkauhalla Jäähtymään talouspaperi lautaselle.
Laita Syvään lautseeen Hienoa Sokera. Pyöritä Hieman Jäähtynyt ja Valmis munkki Hienossa Sokerissa.
Minä jätän osan munkeista Sokeroimattomksi (kuvassa) ja laitan jäähtyneenä pakkaseen myöhempää käyttöä varten.

Suosittelen Pakastamista ja Kätevää Arjessa, Kahvipullaa Kotona valmiina. Tykkäätkö?
TÄRKEÄ MAISTA!
LEIPOMISESSA, Taikinaa ja valmista. RUUANLAITOSSA myös.
ITSE TEHTYÄ&TUORETTA. NAM.
ItseTehtyä. Tuoretta&Vasta Paistetua. NAM. Ihana Tuoksu ja Maku. Maista ensimmäinen Munkki.
Näet ja maistat ovatko ne kypsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti